Tšekkiläinen Kateřina Tučková (s. 1980) ei alun perin aikonut kirjoittaa poliittisia romaaneja, häntä kiinnostivat erilaisissa tilanteissa ja rooleissa eläneiden naisten kohtalot. Mutta tarinoiden sijoittuessa 1900-luvun Keski-Eurooppaan politiikka ja historia hiipivät väistämättä mukaan.

Viimeiset jumalattaret on faktaa ja fiktiota yhdistävä mysteeriromaani Valkoisten Karpaattien juurella eläneistä "jumalattarista", joiden kohtaloa nuori etnologi Dora Idesová alkaa tutkia.

Romaanin tarina perustuu laajaan historial­liseen tutkimukseen. Romaanin kirjoitusprosessiin kului puolitoista vuotta, ja sitä edelsi valtava määrä arkistotyötä, haastatteluja ja aineiston kokoamista. "Tutkimustyön aikana olen usein vain hämmästynyt, mitä kaikkea arkistoista löytyy, vasta kirjoitusvaiheessa alan hahmottaa tarinan linjaa", Tučková kertoo.

Dokumentit ja todellisuus

Viimeiset jumalattaret perustuu todellisiin tapahtumiin, mutta Tučková käyttää kirjallista vapautta muuttaessaan aidot dokumentit fiktiivisiksi. Tšekin salaisen poliisin arkistot avautuivat 1990-luvun alussa ensin vain lähisukulaisille. Vuodesta 1996 lähtien niihin on voinut tutustua kuka tahansa, kunhan tutkittava henkilö on identifioitavissa syntymäajan perusteella. Näistä dokumenteista avautuu karu kuva myös psykiatrisen hoidon väärinkäytöstä vallan välineenä "yhteiskunnan  vihollisia”  vastaan.

Tučková on etsinyt lähteitä myös Tšekin rajojen ulkopuolelta. Hän on tehnyt laajaa arkistotyötä Slovakiassa, Puolassa ja Saksassa, erityisesti Leipzigissa, joissa kaikissa säilytetään jumalattarista kerättyä aineistoa. Materiaali on sekä tieteellistä – esimerkiksi kansatieteellistä dokumentaatiota – että viranomaisten tuottamaa, kuten turvallisuuspalveluiden tai kirkollisten viranomaisten raportteja. Nämä eri näkökulmat auttoivat kirjailijaa luomaan moniulotteisen ja uskottavan kuvan naisista, joiden osa oli elää yhteiskunnan marginaalissa, mutta joiden vaikutus yhteisöön oli keskeinen.